Alkuvuonna olen yhä enemmän pohtinut taloudellista riippumattomuuden polkuani. Perustin jopa facebook-ryhmän aiheesta motivointiin ja inspiraation lähteeksi. Tyhmän nimi on ”Tavoitteena taloudellinen riippumattomuus”. Vuodenvaihde herättää miettimään, miksi teen tätä ja toisaalta on kiva seurata, tuloksia viime vuodesta. Käyn aina vuodenvaihteessa läpi perheemme koko varallisuuden, kuinka paljon lainaa on maksettu vuoden aikana ja kuinka sijoituspääomaa on kertynyt. Kirjaan tulokset exceltaulukkoon, ja käppyröiden avulla näen konkreettisesti perheemme pääoman kehityksen.

Perheellisenä haluan joustaa alkuperäisestä aikataulustani

Alkuperäistä aikatauluani taloudelliseen riippumattomuuteen olen jo pariin otteeseen joutunut siirtämään eteenpäin. Olen hyväksynyt sen, ettei minusta tullut taloudellisesti riippumaton 40 vuotiaana. Olemme välillä mieheni kanssa keskustelleet, että voisimme tehdä töitä ja säästää hulluna 5 vuotta ja sitten olisimme tavoitteessa. Onko se elämää, jota haluan nyt? Viiden vuoden päästä meillä on perheessämme kolme teinityttöä. Koen, että on paljon tärkeämpää olla heille läsnä nyt. Jos vasta viiden vuoden päästä olen heille läsnä, niin se on jo myöhäistä silloin. Hyvät suhteen rakennetaan arjessa joka päivä. Lisäksi olen löytänyt intohimoni työni kautta, joten taloudellinen riippumattomuus ei ole enää itselleni pakkomieli.

Tämä ehkä kuulostaa, että olen luovuttanut tavoitteeni taloudellisesta riippumattomuudesta. Se ei todellakaan ole sitä, vaan olen edelleen määrätietoinen asian suhteen, sillä haluan parhaat palat kummastakin elämästä. Teen arjessa valintoja (muiden korvissa aika hullunkurisiakin), jotka mahdollistavat selkä hyvän elämän (kuten harrastukset, perheen kanssa olon ja matkustelun), että taloudellisen riippumattomuuden tulevaisuudessa.

Taloudellinen riippumattomuus saavutettu – vai onko?

Itse asiassa voisin sanoa, että olen saavuttanut jo jonkinnäköisen taloudellisen riippumattomuuden. Voisimme myydä koko omaisuutemme, kuten asuntomme ja mökkimme. Muuttaa pois pääkaupunkiseudun kalliista 5000 euron neliöistä muualle Suomeen tai jopa ulkomaille. Maksaisimme varallisuuden myynneillä sijoitusasuntolainoja pois ja meillä olisi passiivista kassavirtaa vuokratuloista, joilla eläisimme hyvää elämää. Miksi en sitten tähän ryhdy?

Tällä hetkellä kyseessä on omasta valinnastani. Kyse on mihin minä tyydyn ja mitä minä siedän. Tässä elämänvaiheessa en ole valmis tekemään näitä radikaaleja muutoksia, vaan siedän ja tyydyn tilanteeseeni, ainakin osittain. En halua viedä lapsiani pois nykyisestä elinympäristöstä. Siedän hyvin tilanteeni ja olen tehnyt tietoisen valinnan asiasta.

Tämä tieto, että olisimme perheeni kanssa taloudellisesti riippumattomia, on vapauttavaa. Jos nykytyöelämä muuttuu sietämättömäksi, niin voimme tehdä tarvittavia toimenpiteitä asian suhteen. Oletko sinä pohtinut omaa tilannettasi tästä näkökulmasta? Saatat yllättyä, että olet jo aika pitkällä omalla polussasi.

Alkusysäys lähti sietämättömyydestä

Olen päässyt tähän tilanteeseen opiskelemalla henkilökohtaista taloutta vuosia ja tekemällä niitä toimenpiteitä, joita se vaatii. Voin rehellisesti sanoa, että syy lähtee hakemaan muita tulonlähteitä kuin palkkatyö lähti siitä, etten sietänyt ajatusta olla normitöissä, eläkeikään saakka. Koin silloin tuoreena äitinä riittämättömyyden tunnetta sekä töissä, että kotona. Tämä oli sysäys määrätietoiseen säästämiseen ja sijoittamiseen.

Tule mukaan opiskelemaan (mainos)

Olemme lyöneet Rahamanian Tellun kanssa päämme yhteen ja koonneet 7 askelta, jolla saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden. Itse olen toiminut näiden periaatteiden mukaisesti ja olen menossa kohti taloudellista riippumattomuutta, jossa minun ei tarvitse nykyisestä elintasosta tinkiä. Tellu on jo saavuttanut taloudellisen riippumattomuuden. Haluamme jakaa nämä askeleet ja periaatteet myös teille. Tervetuloa siis mukaan Rahamaniailtaan 5.3. Espooseen. Lisätietoa saat täältä: Rahamaniailta 7 askelta taloudelliseen riippumattomuuteen. PS. jos et pääse paikalle, mutta aihe kiinnostaa, niin liity toki Facebook-ryhmään Tavoitteen taloudellinen riippumattomuus.

ipsum ultricies massa eget leo. fringilla ut lectus
Share This