Arjen keskellä, erityisesti nyt kun lasten harrastukset pyörivät täysillä ja eletään työvuoden kiireellisintä aikaa, niin mietin paljon, miten saan lisättyä aikaani, jotta ehdin tehdä kaiken tarvittavan. Tuntuu siltä, että ajanhallinta on kadoksissa. Juuri nyt elän, rehellisesti sanottua, päivä kerrallaan. Katson aamulla kauhistuneena kalenteriin, mitä kaikkea pitää saada tehtyä. Blogijulkaisujen suhteen olen myöhässä, enkä saa myöskään Rahamani vlogi/podiakaan ajoissa ulos. Aloin pohtimaan tätä tarkemmin, kun todellinen bloggauksen ammattilainen Tiia Konttiinen kysyi minun ajanhallinta- ja tehokkuusvinkkejä hänen siihen liittyvää blogiartikkelia varten.

Lukemani ajanhallinta- ja tehokkuuskirjat

Pohdiskelussani tajusin, että minulla on kaikki tarvittava tieto ollaakseni ”tehokas”. Tieto ei pelkästään riitä, vaan tekoja pitää tehdä. Olen lukenut kaiken maailman tehokkuuteen ja aikaansaamiseen liittyviä kirjoja. Huomasin, että niitä olikin aika monta:

Eat that Frog

  • Pääpointti tässä kirjassa on, että aloita ”suurimmalla ja rumimmalla sammakolla” työnteon. Eli käytännössä sillä vaikeammalla ja ärsyttävimmällä tehtävällä. Kun olet sen saannut tehtyä, niin muut sujuvat helpoisti ja olet tyytyväinen itseesi, kun sait tehtyä vaikeamman asian alta pois.

Getting things done

  • Tämä kirja on hyvin organisoituneille ihmisille. Sielllä on paljon erilaisia vinkkejä, miten järjestää asiakirjoja jne. Itselleni kirjan paras anti ja vinkki oli se, että tee aina heti alta pois ne asiat, jotka kerstävät alle 2 minuuttia. Esimerkiksi, jos on sähköposti, jonka vastaamiseen menee alle pari minuuttia, niin se kannattaa hoitaa pois aikä laittaa jonoon.

5 second rule

  • Tämä on viimeisin kirja, jonka ole lukenut. Tässä ajatuksena on, että aina kun joku juttu hiiipii mieleen, kuten pitäisi jotain tehtä, niin laske mielessäsi (tai miksi ei ääneen) alaspäin viidestä (5-4-3-2-1-toimintaan!). Kun pääset nollaan, ei pysty laskemaan enemään, joten jotain pitää tehdä, ajatus kirjaan on lähtenyt raketin laukauksesta. Tämä on toiminut yllättävän hyvin minulla.

The now habit

  • Kirjassa puhuttiin, miten monesti viivytämme tekemisiämme, ei sen takia, että olisimme laiskoja, vaan koska pelkäämme epäonnistumista. Kirjan tärkein anti on että muutamme tapaa puhua itsellemme. Sen sijaan, että sanomme ”pitäisi” tehdä jotain, niin kannattaa käyttää sananmuotoa ”valitse” tehdä jotain. Toinen asia, mikä kirjassa ehdotettiin on, että on hyvä kalenteriin myös varata aikaa hauskanpitoon.  Ajatuksena on, että voi hyvällä omallatunnolla tehdä myös kivoja juttuja, kun on sen ansainnut ja tehnyt myös niitä pakollisia asioita.

168 hours

  • Kirja yksinkertaisuudessa kertoo, että meillä on viikossa 168 tuntia aikaa ja voimme valita miten me sen ajan käytämme. Päiväkirjan kautta näemme, mihin aikamme kuluu. Haluammeko käyttää käytettävissä oleva aika niihin asioihin, mihin se tällä hetkellä menee? Siinä on pohtimisen paikka. Vaikeata tässä oli, että pitää tehdä aikaseurantaa, ja itse koin että se oli aika hankalaa…

Goals! How to get everything you want faster than you ever thought possible

  • Tavoitteiden asettelu lähti minulla Brian Tracy’n kirjasta, jossa käydään yksityiskohtaisesti, miten tavoitteita tulee asettaa. Tämä on ehkä omalla kohdallani tehnyt suurimman postiiivisen muutoksen taloudellisesti. Kirjoittamalla mm. tavoitteet tavalla, että ne olisivat jo toteutuneet ja liittämällä siihen mitattavia tekijöitä (kuten aika ja määrä), ja pilkkomalla osatavoitteisiin edesauttaa että saavutamme ne.

No excuse, the power of self-discipline

  • Syy miksi emme saavuta tavoitteita on, että meiltä puuttuu itsekuri. Tässähän ei oikeastaan ole mitään oikotietä. Kirja kehottaa päättämään mitä haluar ja tehdä se. Prosessia voi hieman helpottaa hyvällä suunnittelulla ja sitten lähtee tekemään yksi asia kerralla.

7 habits of highly effective people

  • Haluamme kaikki oll tehokkaita. Kirjassa käsitellään 7 eri tapaa/tottumusta (habit), joita tehokkailla ihmisillä on.
    1. Ole proaktiivinen
    2. Aloita lopputulos mielessäsi
    3. Priorisoi asiat
    4. Ajattele ”Win-Win”, miten kaikki voittaa
    5. Pyri ymmärtämään ensin ja sitten tule ymmärretyksi
    6. Hae synergiaa eri ihmisten vahvuuksilla
    7. Kehitä itsäsi ja uusiudu, silloin meistä tulee tehokkaampia

5s. sääntö on minulle paras vinkki pitkään aikaan

Näiden tehokkuutta käsittelevien kirjojen kautta, olen myös saanut vinkkejä elämäni muihin osa-alueisiin. Olen jokaisesta ottanut jonkun hyvän idean käyttööni. Viimeisempänä on esimerkiksi Mel Robinsonin 5 second rule (”viiden sekunnin sääntö”), jonka ajatuksena on laskea takaperin viidestä, eli 5-4-3-2-1-toimitaan. Tällä systeemillä olen viime aikoina onnistunut nousemaan aamulla heti sängystä, enkä jäämään lokoilemaan. Päiväni on lähtenyt tehokkaasti käyntiin. Pisteenä i:n päälle olen samalla systeemillä onnistunut juttelemaan tuntemattomille ihmisille, joihin olen halunnutkin tutustua.

Luen paljon näitä ”itsensä kehittämis” -kirjoja. Sen tiedän, että pelkkä lukeminen ei tee minusta yhtään parempaa tai tehokkaampaa. Ainoa asia, joka toimii on toiminta. Ota siis härkää sarvesta kiinni, ota vastuuta elämästäsi ja tee joku edes pieni asia kohti sitä, mitä haluat saavuttaa. Oli se sitten taloudellinen riippumattomuus, vuosi ulkomailla tai jonkun uuden taidon oppiminen. Tekemällä asioita unelmiemme eteen, otamme vastuun omasta elämästämme ja teemme siitä mielenkiintoisemman.

Mikä on sinun paras toimiva keino saada aikaa asioita?  Onko sinulla jokin ajanhallinta- tai muu tehokkuusvinkki, mikä toimii hyvin?

Pohditko olisiko yksi väylä taloudelliseen hyvinvointiin asuntosijoittaminen? Asuntopäivän lippujen myynti käy kuumana! Hanki sinäkin liput nyt, sillä seuraava hintataso nousee marraskuun lopussa. Asuntopäivän ystävähintaiset liput (2 lippua) koodilla KAVERI2018 tai 100€:n alennus koodilla  EDJG2BSQ8U Asuntopäivän ohjelmaan ja verkkokauppaan täältä.

Praesent luctus risus id odio libero lectus ut facilisis vulputate, efficitur. porta.
Share This