Minun lapsuuden perheessämme puhuttiin suhteellisen avoimesti raha-asioista. Erityisesti hintatietoisuutta korostettiin. Syy oli varmasti se, että perheellämme ei ollut paljon rahaa. Tästä on seurannut sen, että minusta on tullut hyvin hintatietoinen. Jos ystäväni kehuu vaatettani, niin vastaukseni ei ole ”kiitos”, vaan kerron kuinka hyvän diilin olen saanut tai kuinka edullisesti olen sen hankkinut. Vaikka rahasta puhuttiin, niin vasta myöhemmin aikuisiässä sijoittaminen alkoi oikeasti kiinnostamaan.

Raha-keskustelu opiskeluaikana

Opiskeluaikoina opiskelukaverieni kesken, meillä oli kaikilla aika saman verran rahaa käytössämme, erityisesti opiskelijakylässä elävillä. Monella, kuten itsellänikin, oli osa-aikatyö, joka toi pientä taloudellista liikkumavaraa opiskelijan budjettiin. Puhuimme palkoista, koska olihan se tärkeätä tietää, mitä kesätyöpaikalta voi pyytää palkaksi. Vähitellen, kun aloimme valmistua ja saada oman alan töitä, niin huomasin kuitenkin, että ystäväni alkoivat vaieta näistä asioista.

Ensiasunnon hinnoista vielä puhuttiin suhteellisen avoimesti, mutta kun muutto isompaan ja kalliimpaan asuntoon tuli muutamien vuosien päästä, niin enää sen hintaa kerrottu. Ihmettelinkin, kuinka taitavasti moni kiersivät minun esittämäni suorat hinta ja palkkakysymykset. Keskustelin mielellään palkoista ja asuntojen hankintahinnoista, mutta keskustelut päättyivät monesti monologiin, joten päätin, etten vaivaannuta heitä näillä asioilla. Onhan se epäkohteliasta puhua asiasta, josta toinen kiusaantuu.

Positiivinen muutos havaittavissa

Olen ilokseni viime aikoina huomannut muutoksen ilmapiirissä, kun keskustellaan rahasta. Olen havainnut, että keskustelua rahasta, talouskasvatuksesta tai sijoittamisesta on taas tullut luontevaksi ystävieni kanssa. Ystäväni eivät enää samalla tavalla vaivaannu kysymyksiäni. Osa varmasti johtuu tästä minun blogista. Olen onnistunut blogillani saamaan itselleni oikeutuksen ottaa näitä raha-asioita esille.

Kun käyn tätä rahakeskustelua, niin moni naisystävä ja -tuttu ovat suoraan sanoneet minulle, että asia ei kiinnosta heitä eikä heillä ole aikaa selvittämään sitä. Tai, että heidän miehensä hoitavat nämä asiat. Samaan hengähdykseen ovat kuitenkin todenneet, että asia on tärkeä ja pitäisi jotain sille tehdä. Onko se niin, että asia ei kiinnosta, koska sitä ei ymmärretä? Kuvitellaanko, että sijoittaminen esimerkiksi osakemarkkinaan on vaikeata ja sitä pitäisi koko ajan seurata? Viekö sijoittaminen liikaa aikaa?

Ei tarvitse olla ammattilainen

Ei tarvitse olla ammattilainen sijoittaakseen esimerkiksi osakkeisiin tai edes asuntoihin. Jos asia ei kiinnosta, niin se on silti todella vaikeata motivoida itseään opiskelemaan aihetta. Vaikka sinun ei tarvitse olla ammattilainen, niin yksi sijoittajan nyrkkisääntö on, että ei pidä sijoittaa sellaiseen, mitä ei ymmärrä. Jos ei ymmärrä, mistä sijoituksen kulut muodostuvat tai mistä sijoituksen tuotot tulevat, niin on hyvin vaikeata arvioida, onko kyseinen sijoitus edes järkevä.

Mistä löytää motivaation ja kiinnostuksen?

Uskon, että pitää kokea jonkinnäköinen katastrofi, ahaa-elämys tai oivallus, ennen kuin asia alkaa kiinnostamaan. Toivosin, että kenenkään ei tarvitse kokea tragedia ottaakseen ensimmäiset askeleet tällä tiellä. Itselläni perhetragedia herätti minussa motivaation selvittää, voinko sijoittamalla tulla taloudellisesti riippumattomaksi. Taloudellisella vapaudella voin käyttää aikani enemmän perheeni kanssa. Se mahdollistaisi sen, ettei minun tarvitse olla töissä rahan takia. Sijoitusten tuloilla voin aluksi tehdä lyhennettyä viikkoa tai tehdä työtä, jota rakastan, vaikkakaan pelkästään se ei kannattelisi taloudellisesti.

Tragedian seurauksena aloin selvittämään asioita. Silti oli äärimmäisen vaikeata ottaa ensimmäisen askeleen. Tiesin, että ryhdyn asuntosijoittajaksi, mutta en tiennyt mistä aloitan. Olen taipuvainen ylianalysointiin ja tutkimiseen. Luin paljon blogeja ja kirjoja. Pelkäsin kuitenkin tehdä päätöstä sen suhteen. Selailin asuntoilmoituksia oikotiellä ja tein erilaisia laskelmia, mutta rohkeus tehdä ostopäätös puuttui.

Avun kautta tekoihin

Minulla oli kuitenkin selkeä motivaatio tavoite kirkkaana mielessä. Jos minulla ei ole rohkeutta tehdä se päätös itsenäisesti, niin voisinko hakea apua siihen? Apua löytyi. Ostin ensimmäisen, ja toisen asunnon ostotoimeksiantona. Sen jälkeen oli helppoa jatkaa omin päin. Perheellämme on nyt 7 vuotta myöhemmin 12 sijoitusasuntoa. Nyt olen ilokseni päässyt auttamaan muita samanlaisessa tilanteessa, kuin missä minä olin 7 vuotta sitten.

Keskustelujen seurauksena olen ilokseni nähnyt, miten moni naisystävä ja -tuttu ovat saaneet pieniä oivalluksen pilkahduksia, esimerkiksi kun olemme keskustelleet sijoittamisesta indeksirahastoihin tai asuntoihin. Toivon, että olen onnistunut herättämään pienen kipinän aiheeseen. Kun se on syttynyt, niin lähes mikään ei pysäytä. Keinot kyllä löydetään, kun tavoite on kirkastunut. Uskallatko ottaa sen ensimmäisen askeleen itse, vai haluatko apua siihen? Kysy ystävältä, joka on jo tehnyt sen mitä sinä haluat. Jos lähipiiristä ei sellaista löydy, niin konsultointi asian suhteen voi olla se tarvittava sysäys eteenpäin.

sem, sit ut id elementum at tristique consectetur
Share This