Viikkoraha on yksi parhaimmista talouskasvatuksen työkaluista, mitä meille vanhemmille on tarjolla. Viikkorahaa voi käyttää sekä kuluttamisen, säästämisen ja antamisen opettamiseen. Lisäksi vastikkeellisella viikkorahalla voi opettaa työn arvostamisen opettamista.  Olen ollut erityisesti vahva vastikkeellisen viikkorahan kannattaja. Haluan, että lapsemme oppivat työntekoa ja työn arvostamista. Tässä ajattelumallissa saattaa kuitenkin piiletä ongelma, mikä on hyvä tunnistaa. Vanhemmat käyvät paljon keskustelua siitä, että pitääkö kotitöistä maksaa vai ei. Mitä jos lasta ei kotityöt kiinnosta, eikä edes siitä saatava raha niiden tekemiseen motivoi? Silloin sekä kotityöt jäävät tekemättä, eikä lapsi saa rahakasvatuksen oppeja.

YK:n lapsen oikeudet

Viikkorahaa voidaan ajatella lapsen perusoikeuksiin, kuten kirjat ja lelut. YK:n lapsen oikeudet artikla 31 määrittää, että lapsella on oikeus levätä, leikkiä ja viettää vapaa-aikaa. Lapsella on oikeus tutustua taiteeseen ja kulttuuriin eli käydä esimerkiksi konserteissa, museoissa ja teatterissa.

Kirjat ja lelut kehittävät lasta ja antavat lapselle eväitä aikuisuuteen, samoin tekee viikkorahan hyödyntäminen oikealla tavalla. Viikkoraha on ehkä paras lapsen talousymmärrystä kehittävä työkalu, mikä meillä vanhemmilla on käytössämme. Mielestäni lapsella pitää olla oikeus myös tähän. Toki jokaisen perheen taloudellinen tilanne määrittää, miten tätä pystytään toteuttamaan. Jos perheen talous kestää muutaman euron viikkorahan antaminen, niin silloin sitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää.

Viikkoraha opettaa rahan rajallisuudesta

Kuten käteinen, niin viikkoraha opettaa lapselle hyvin, miten raha on rajallinen. Kun viikkoraha on käytetty, niin se on loppu. Raha ei riitä kaikkeen, vaan lapsi joutuu tekemään valintoja. Vanhempana meidän kuuluu antaa lapsen käyttää omaa rahaa, tehdä virheitä ja oppia niistä. Kun lapsi tuhlaa tuhlausrahansa johonkin leluun, joka menee heti rikki ja hän haluaa saada jotain sen tilalle, niin on erityisen tärkeätä, että me vanhemmat emme säälistä ”korjaa” tilannetta ja anna lapselle lohdukkeeksi uuden lelun. Se voi tuntua raastavalta ja raa’alta nähdä pieni lapsi surrullisena, mutta täytyy muistaa, että se on lapsen parhaaksi. Tällainen ”curlingvanhemmuus”, jossa halutaan raivata jokaisen pettymyksen lapsen tieltä, opettaa lasta, että lelun voi rikkoa ja heti saa uuden. Lisäksi hän oppii, että vaikka oma raha loppuu, niin äiti tai isä hoitaa tilanteen hänelle tarvittaessa.

Kun lapsi on ostamassa lelua, josta on iloa vain lyhyeksi aikaa, niin silloinkin on tärkeätä, että lapsi saa tehdä tämän hankinnan ja oppia siitä. Toki, lapselle voi kertoa ja kysyä onko hän varma, että hän haluat ostaa kyseisen lelun, perustella miksi se saattaa olla huono hankinta ja antaa sitten lapsen tehdä tietoisen valinnan hankinnan suhteen.

Elinkaariajattelu

Pienelle lapselle voi olla vaikeata opettaa elinkariajattelua, mutta sitä voi soveltaen hyödyntää. Elinkaariajattelulla tarkoitetaan sitä, että pohditaan tuotteen hintaa huomioiden sen elinkaaren. Sen voi konkreettisesti laskea tuotteen käyttöajan jaettuna hinta käyttöajalla ja siitä saadaan vertailuluku. Esimerkiksi, jos on pyykinpesukone, joka maksaa 1000€ ja se kestää 20 vuotta ja 300 €:n pyykinpesukone kestää vain 5 vuotta, vaikka 1000€ maksava pyykinpesukone on yli kolme kertaa kalliimpi, niin se kestää neljä kertaa pidempää.

Lapselle voi samaa ajattelua soveltaa siten, että keskustelee hänen kanssa ostettavasta lelusta. Jos kyseessä on esimerkiksi palapeli, josta on paljon pitkäksi aikaa iloa, monta tuntia verrattuna johonkin kertakäyttöiseen leluun, niin voidaan verrata kummasta lelusta olisi pidemmäksi aikaa iloa. Tämä menetelmä toimii parhaiten silloin, kun lapsella on useampi vaihtoehto, josta hän tekee valinnan. Vanhempina haluamme luonnollisesti kannustaa lasta hyviin valintoihin.

Elämämme on täynnä valintoja ja hyvien valintojen tekeminen on tärkeä taito. Heräteostokset saattavat aikuisiässä erityisesti harmittaa ja mielihalujen perässä juokseminen vie kohti taloudellisia sudenkuoppia. Kun voidaan jo pienestä pitäen harjoitella tietoisten valintojen tekemistä ja ymmärtää rahan rajallisuuden niin lapsistamme kasvavat järkeviä kuluttajia

Säästäminen ja sijoittaminen

Kuluttaminen on yksi osa rahakasvatusta ja se on tärkeä osa-alue. On hyvä, että lapsista tulee hyviä ja vastuullisia rahankäyttäjiä. Toisaalta koen, että on yhtä tärkeätä opettaa lapsille säästämisen merkitystä ja miten me voimme omalla toiminnallamme saada raha tuottamaan. Ennen kuin lapselle opettaa sijoittamisesta, niin luonnollisesti säästäminen on se ensimmäinen askel. Se pätee myös aikuisille. Ei voi sijoittaa ennen kuin on oppinut säästäjäksi. Sijoittaminen on vain yksi tuottoisia, mutta riskiä sisältävä, säästämisen muoto.

Säästämistä voi opettaa lapselle jo hyvin nuorena viikkorahan avulla. Meillä on käytössä viikkorahan ”kolme kirjekuorta”, josta olenkin kertonut aikaisemmin. Siinä ajatuksena on, että osa viikkorahasta säästetään, osa lahjoitetaan ja osa tuhlataan.

Miten antaminen liittyy rahakasvatukseen?

Lapset ovat hyvin minäkeskeisiä. Erityisesti pienenä, ennen kuin empatiakyky on kehittynyt, niin lapsi luonnostaan haluaa kaiken itselleen ja mieluiten heti. Pikkuhiljaa lapsi oppii kärsivällisesti odottamaan esimerkiksi huomion saamista. Tämä ei itsestään tule, vaan me vanhemmat toistamme samoja sanoja ja käytöstä monta kertaa, kunnes lapsi oppii odottamisen taidon. Pikkuhiljaa opetamme lasta jakamaan leluja sisaruksille tai kavereille, jolloin leikistä voi tulla paljon hauskempaa.

Jos vertaamme Suomea Etelä-Eurooppaan, niin elämme täällä hyvin yksilökeskeisesti. Ydinperheestä lähdetään pois ja aletaan elämään itsenäisesti, eikä perhe ole enää keskiössä. Monelle perheen tai kylän yhteisöllisyys puuttuu. Yksinäisyydestä kärsiviä on Suomessa valitettavan paljon. Kulttuurimme tausta ei automaattisesti tue yhteisöllisyyttä ja muiden auttamista. Koemme, että valtio hoitaa huono-osaisten ongelmat. Kuitenkin muiden auttaminen on monessa tutkimuksessa yksi menestystekijä. Unna Lehtipuun sijoituskirjassa Timanttipesulassa on kokonainen luku (19), joka käsittelee tätä: Valitse antamisen strategia. Itsekkäästi ajateltuna antaminen ja auttaminen vievät kohti menestystä. Kirjassa kerrotaan, miten neurotiede osoittaa, että antaminen ja auttaminen esimerkiksi vapaaehtoistyön kautta aiheuttaa dopamiimisuihkeita, eli mielihyvän ja merkityksellisyyden signaaleja aivoissamme, mikä lisää sekä onnellisuutta, tyytyväisyyttä elämään että omanarvontuntua jopa vuosia tekemisen jälkeen. Antamalla osan varoistamme ja ajastamme muiden hyväksi, niin saamme itsekin paljon, jopa lisää elinikää, kuten tämä kyseinen tutkimus osoitti.

Olen monesti törmännyt siihen ajatusmalliin, että ”autan sitten kun olen rikas”. Väittäisin, että se aika ei koskaan tule, koska esim. 10 000€:n lahjoitus voi tuntua ylivoimaiselta varakkaalle, jos ei ole koskaan oppinut auttamaan. Opettamalla jo pienelle, että aina annetaan osan omasta auttaakseen toisia, joilla asiat eivät ole niin hyvin, niin voimme edesauttaa, että hän myös aikuisena sen tekee. Matkan varrella voimme lasten kanssa yhdessä iloita, että olemme pystyneet tuomaan iloa meidän lahjoituksillamme muiden elämään.

Kuluttaminen, säästäminen ja antaminen ovatkin talouskasvatuksen kulmakivet.

ultricies id Lorem libero. felis dolor. neque. sem, justo
Share This