Varhaisteini alkaa pikkuhiljaa miettimään poismuuttamisesta kotoa. Hänellä on haaveita ja unelmia ja tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Moni haluaa elää mukavasti, ettei tarvitse kaupassa miettiä paljon ruoka tai vaatteet maksavat. Toivovat ehkä, että voivat tehdä ulkomaanlomamatkan kerran tai pari vuodessa. Kaikki tämä maksaa ja moni asia ei toteudu, ellei ole suunnitelmallinen sekä kulutuksen, että säästämisen kanssa. Rahakeskustelu kannattaa käydä aina mahdollisuuksien mukaan. Pääsin keskustelemaan tästä sukulaistytön kanssa. Olin tosi iloinen, että hän otti aiheen esille ja puhuimme säästämisestä sekä matkoihin, ensiasuntoon, että jopa vuokra-asuntoon.

 

Kerroin videossa, että tarvitsee säästää vain 2400 euroa vastasyntyneelle, niin hänestä tulee eläkemiljonääri. Tässä tuli minulle selkeä ajatusvirhe ja muistihäiriö. Oikeampi esimerkki on, että jos vastasyntyneelle sijoittaa 13 812,34 euron kertasijoitus, niin 6,6% vuosituotoilla hän on miljonääri eläkeiässä (67 vuotiaana). Tarvittava summa on siis huomattavasti suurempi kuin 2400 euroa, mutta silti hyvin pieni, kun ottaa huomioon minkälaista tuottoa korkoa korolle ilmiö vuosien jälkeen antaa. Videossa viitattuun blogikirjoitus löytyy täältä ja siinä on tarkemmin esitelty myös eri sijoitusskenaariot.

Katso muita Viikon pohdinta -videoita täältä.

Viime viikon pohdinta vlogi: Kaupankäynti peliajalla ja muita motivointikeinoja

at felis nunc venenatis quis libero vulputate, elit. Curabitur ut leo
Share This