Viime julkaisussa kirjoitin mm. siitä miten itse käytin viikkorahani ja miten opin säästämään. Lapsena opin vanhemmilta myös antamisen ja auttamisen mallin. Perheessämme vanhemmat toimi kummeina ja muistan erityisesti miten he tukivat rahallisesti nuorta thaimaalaispoikaa kuukausittaisilla lahjoituksilla, jotta hän pystyi käymään koulussa. Meillä oli kerran etuoikeus tavata tämä poika, kun kävimme Thaimaassa lomamatkalla. Hän tuli tapaamaan meidät tulkin kanssa ja tarjosimme heille lounaan. Jälkiruoaksi oli jäätelöä. Ihmettelin miten ihmeessä hän ei pidä jäätelöstä??!! Vanhempani kertoivat, että hän ei ole koskaan aikaisemmin syönyt jäätelöä, joten ei ole tottunut sen makuun. Tätä en pystynyt millään käsittämään, mutta tämän kokemuksen kautta ymmärsin, että pojalla ei ollut mitään ylimääräistä eikä ole päässyt edes nauttimaan jäätelöstä. Oli hienoa, että meidän perhe pystyi auttamaan häntä rahallisesti, jotta hän pystyi käymään koulussa. Tälläkin hetkellä vanhemmillani on kummilapsi, jota he auttavat avustusjärjestön kautta.
Siskoni perheessä on myös kummilapsi, jota he auttavat. Meidän perheessä tätä ei vielä ole, mutta se voisi olla yksi konkreettinen tapa auttaa ja näyttää omille lapsille kuinka etuoikeutettuja he ovat. Heillä on kaikkea; perustarpeiden lisäksi he voivat harrastaa, leikkiä ja olla ihan lapsia.
Kun olin pieni muistan, että äidilläni oli kirjekuori, johon hän laittoi joka kuukausi ”tuhlausrahansa”. Niistä rahoista piti toki tehdä myös pakollisia ostoksia, kuten ruokaostokset, vaate ja muut ostokset. Muistan myös miten äitini kertoi, että kun säästetään vähän ruokaostoksissa, voimme ostaa niillä säästetyillä rahoilla jotain muuta. Vanhemmillani oli vielä toinen kirjekuori, johon he laittoivat kolehtirahansa, eli rahaa lahjoitusosuuden ja tästä ei tingitty. Tiesin myös, että osa rahoista meni aina säästöön. Siitä vanhempani puhuvat kotona avoimesti. Heillä oli työsuhdeasunto, joten he tiesivät, että kun muutamme takaisin Suomeen on asunnon hankinta edessä. Asunnon ostamiseen piti säästää. Säästämistä, lahjoittamista ja tuhlaamista olemme yrittäneet opettaa myös omille lapsillemme kolmella kirjekuorella.  
 

Kolme kirjekuorta

Aluksi lapsemme saivat viikkorahansa yhdessä köntässä ja saivat tehdä sillä mitä halusivat. Haluan opettaa heille jo nuorena säästämistä, mutta myös lahjoittamista. Tällä hetkellä lapsemme viikkoraha jakautuu kolmeen osaan. Jokaisella on kolme kirjekuorta, johon laittavat viikkorahansa. Tämä ei koske pelkästään viikkorahaa, mutta myös muita rahalahjoja, joita he saavat.  

Säästöön 

Ensin lapset laittavat osan viikkorahastaan säästöön. Monessa talousoppaassakin kehotetaan laittamaan heti ensimmäisenä palkastaan rahaa säästöön ennen kuin edes maksaa laskujaan. Ajatuksena on, että pitää pystyä elämään jäljellä jäävällä summalla varmistaen samalla, että säästöjä kertyy. Jos tilillä on ylimääräistä, niin se herkästi myös menee ”ei välttämättömiin” ostoksiin. Onneksi tytöillä ei ole laskuja maksettavana, joten tämän toteuttaminen ja oppiminen ovat tässä vaiheessa hieman helpompaa. Riippuen hieman lapsen iästä, säästösumma vaihtelee kymmenestä sentistä euroon tai jopa kahteen. Joskus lapset ovat innokkaita ja laittavat lähes koko viikkorahansa ja muut lahjarahansa säästöön, kun heillä on tietty kohde johon säästävät. Minimisummavaatimusta ei ole tälle tarvinnut vielä määrittää, koska lapset ovat olleet innokkaita laittamaan sivuun mielestäni tarpeeksi ison osan saamistaan rahoistaan. 
Säästörahoilla on säännöt. Vaikka lapsemme ovat vielä nuoria, niin säästöraha tarkoittaa kyllä (lapsen näkökulmasta) pitkäaikaista säästämistä, mutta ei ihan vielä eläkekassan kartuttamista. Tässä säästökirjekuoressa on myös erittäin hyvä ominaisuus. Kirjekuoren rahat tuplataan, kun lapsi lunastaa ne johonkin yhteiseen sovittuun vanhempien hyväksymään kohteeseen.
Esikoisemme 10v. rikkoi ensimmäisen kännykkänsä, kun hän kaatui leikkiessään. Hän sai tilalle minun vanhan kännykäni. Tämän hän onnistui hävittämään ravintolaan, eikä sitä koskaan löydetty. Sovimme hänen kanssaan, että hän käyttää säästörahojaan uuteen kännykkään. Hän joutui olemaan ilman kännykkää muutamia kuukausia, koska rahaa ei vielä ollut tarpeeksi säästössä. Hän pyysi lainaa puuttuvaan summaan, mutta muistin kuinka tuskallista itselläni oli ollut maksaa takaisin lainani vanhemmille, joten siihen en suostunut. Lisäksi, ajattelin, että se olisi hyvä opetus olla hetken ilman kännykkää, jotta hän oppii ylipäätään pitämään tavaroistaan parempaa huolta. Lapseni säästi useita kuukausia ja laittoi kaiken mahdollisen säätökuoreen. Pian hänellä olikin kasassa tarvittava summa, noin 50€. Hän sai sillä ostettua uuden puhelimen, joka maksoi noin 100€. Nyt hän onkin pitänyt hyvää huolta kännykästään. 
 
Kuopuksemme 6v. säästi ensimmäiseksi HopLopia varten. Hänen viikkorahansa on puoli euroa, joten montaa senttiä ei mene säästöön lahjoituksen ja tuhlauksen jälkeen. Hän yleensä laittaa 5-10 senttiä säästöön. Isommista rahalahjoista on kertynyt kiva summa, ja olemmekin hänen kanssa kaksin käyty HopLopissa jo kerran.
 
Keskimmäinen 8v. haluaa kovasti ostaa pehmoleluja säästöillään. Tätä emme ole hyväksyneet, koska pehmoleluja hänellä on jo useita kymmeniä. Hän on hyvin eläinrakas, joten esim. gerbiililemmikeilleen kiipeilylelu olisi hyväksyttävä kohde. Kun ikää tulee lisää, olemme tarkempia säästökohteiden kanssa. Tässä vaiheessa on lähinnä tärkeätä oppia ylipäätään säästämistä. 
 

Lahjoitukseen

Pieni osa rahoista laitetaan aina lahjoitukseen. Lapset saavat itse valita mikä lahjoituksen kohde on. Joskus he laittavat rahansa pyhäkoulun kolehtiin, jossa kerätään rahaa kehitysmaiden lasten hyväksi. Toisinaan he antavat kolikoita romanikerjäläisille tai katutaiteilijoille. Minimivaatimus lahjoitukselle on 10%.
 

Tuhlaukseen

Tuhlaukseen saa käyttää loput. Jos lapsemme saavat isomman summan, esimerkiksi rahalahjan isovanhemmilta, niin silloin suurempi osa rahasta menee säästöön, jotain lahjoitukseen, mutta jokunen euro saa jäädä toki tuhlaukseenkin. Tuhlausrahojaan lapset saavat käyttää mihin haluavat, kuten karkkiin tai pehmoleluihin. 
 

Parannus kirjekuorisysteemiin

Meillä oli alussa tosiaan jokaiselle kolme kirjekuorta, jonne näitä rahoja keräsimme. Tuhlausrahat ovat viime aikoina siirtyneet omiin kukkaroihinsa vanhemmilla lapsilla. Nuorimmainen pitää yhä kirjekuoressa äidin laatikossa, koska hän ei ihan vielä osaa pitää huolta rahoistaan. Kirjekuoret ovat välillä menneet poroiksi ja niitä on vaihdettu uusiin kuoriin. Huomasin, kuitenkin että kirjekuoret eivät ole kovin käytännölliset. Jos liimasi kiinni, niin piti seuraavalla viikolla repiä sen auki, välillä kolikot tippuivat kuoresta, eikä sitten tiedetty kenen rahat ne olivat, koska kaikki kuoret olivat yhteisessä metallirasiassa. Tähän pitää saada parannus aikaiseksi. Seuraavaksi onkin tarkoitus hankkia kaikille säästölippaat, johon säästörahat laitetaan. Sitten kun lapset kasvavat, he saavat laittaa säästörahansa omalle tililleen tai rahastoon, jotta oppivat korkoa korolle efektin. Sopiva aika opettaa tätä voisi olla esikoisen (10v.) kohdalla noin vuoden parin päästä. Otollinen hetki voisi olla, kun koulussa harjoitellaan matematiikan tunnilla korkolaskuja. Lapsillamme on toki tilit jo olemassa, mutta he eivät vielä tiedä niistä.
 
Onko teillä vaatimuksia, miten lapsenne käyttävät viikkorahansa? Mikä on mielestänne sopiva ikä antaa lapselle oma tili käyttöön säästötarkoitukseen?
Share This
9f169482919008313d72dfcbfeca4d2fKKKKKKKKK